keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
2014 7.4-15.4.2014
Aamuvuoro jälleen kerran Tällä viikolla olin henkilö kuljettaja ja vein opettajia ja muita henkilöitä messukeskukseen koska taitajat alkoivat tällä viikolla muuten sitten kiertelin messukeskusta ja katsoin kisoja torstaina aloimme jo purkaa messukeskusta ja loppu viikko meni taas roudatessa tavaroita pois messukeskuksesta ja oli aika kiireelistä koska messukeskuksen piti olla tyhjä tiistaihin mennessä selvisimme todella hyvin ja saimme kaikki hoidettua ajoissa.
2014 31.3.2014-4.4.2014
uusi viikko ja tällä viikolla olin ilta vuorossa päivällä ei ollut oiken mitään mutta illalla menimme kaikki auttamaan lastamaan puolikasta raksan pihalle ilta loppui klo 22.00 tiistaina oli satunnaisia keikkoja kaikilla autoilla keskiviikkona odottelimme keikkoja pävällä ja illaksi tuli taas pari keikkaa torstai oli rento päivä katsoimme leffaa ja ei ollut oikein kellään keikkoja perjantaina oli vapaa koska olimme saanneet hyvin hoidettua kaikki keikat.
24.03.2014 - 28.03.2014
Aamu alkoi Maanantaina 24.3.2014 ja saatiin kaikki nimikkoautot ja sain punasen scanian ja kun autot saatiin menin tekemään ajoonlähtötarkastuksen ja sen jälkeen tankkaamaan sen jälkeen menin takaisin koululle ekana päivänä ei ollut oiken mitään mutta tiistaina kävin hakemassa kaksi merikonntia raksapuolelle keskiviikkona kävin hakemassa pyöräkoneen orivedeltä torstainan kävin katsastajan kadulla hakemassa jyrsijöitä puolikkaalla perjantaina autoin muita hommissa koska mei ollut omalla autolla mitään keikkaa
tiistai 22. huhtikuuta 2014
21.03.2014
taas töihin aamu seitsemään aloin ajamaan kaatopaikkaa kävin nastolassa ja siitä ahtialaan paikkoja sain kerättyä 70 päivä eteni normaalisti päivän päätteksi kävin viellä kujalassa kipillä jonka jälkeen menin vuoron vaihtoon ja lähdin kotiin.
13.03.2014
torstai aamuvuoro alkoi klo 07.00 pakukeikkaa oli luvassa. vein kahdelle uudelle asiakkaalle uudet roskapytyt sen jälkeen lähdin hakemaan vanhoilta asikkailta roskapytyt pois jonka jälkeen menin kasaamaan hallille uusia roskapyttyjä ennen päivän päättymistä kävin viellä viemässä yhden uuden roskiksen hollolaan.
10.03.2014
uusiviikko samat ajot aamu alkoi klo 07.00 jälleen kerran kaatopaikkaa hollolassa koko päivä siellä sitten meni ennen vuoron vaihtoa kävin kipillä kujalassa paikkoja keräsin 60 päivä oli normaali niinkuin aina päivä päättyi klo 14.00
07.03.2014
Elikkäs aamulla 07.00 hallille ja kahvin keittoon jonka jälkeen lähdin ajamaan kaatopaikkaa. Keskustan alueelta oli noin.25 paikkaa, jonka jälkeen suuntasin Ankkurin kautta Mukkulaan, jossa oli päivän viimeiset paikat noin kolmisenkymmentä jotka saatiin ennen 13 ajettua ja lähdin kipille ja sen jälkeen hallille päin ja auto pilttuuseen ja viikonlopun viettoon.
06.03.2014
aamuvuoro aamu alkoi klo 07.00 ajoin tänään kaatopaikkaa ympäri lahtea päivä meni normaalisti ei ollut mitään ihmeempää paikoja keräsin noin 80 kävin kujalassa viellä kipillä ennen vuoron vaihtoa päivä päättyi klo 14.00
03.03.2014
aamu vuoro tänään lähdin yhden kuljettajan kyytiin apumieheksi ihan lepposta oli keskellä päivää pomo soitta ja tuli hakemaan minut vipusen läheltä ja lähdin hakemaan pajakulmalta autoa huolosta pois jonka jälkeen ehdin ajaa pari pahvi paikkaa päivä päättyi klo 14.00
21.02.2014
aamuun oli hyvä fiilis oli alkamassa viikonloppu ja talviloma ja muutenkin rento päivä tiedossa ajot oli kohallaan ja paikkoja ei ollut paljon. ajoin kaatopaikkaa paikkoja oli 40 joten ehti käydä päivän aikana pitkällä kahvitauolla päivä päättyi klo 14.00 ja ilta vuorolle ei jäänyt oikein mitää joten pomot oli tyytyväisiä
20.02.2014
aamu vuoro lähdin ajamaan pahvia. ajoin hollolassa jossa kävin aika monessa firmassa jossa pahvia kyllä riitti siellä se päivä menikin ei oiken muita paikkoja ehtinyt mutta ei se haitannut koska firmat ovat todella tärkeitä saada sinä päivänä tyhjäksi kun se on sovittu muuten oli normaali päivä muitten joukossa päivä päättyi klo 14.00
17.02.2014
aamu vuoro hallille klo 07.00 kaatopaikka oli tänään luvassa ajoin noin 70 paikkaa oli helppoa koska oli omakotitaloja melkein kaikki ja niiden pytyt on nopea ja helppo tyhjentää. päivä oli normaali niinkuin yleensä kipillä kävin ennen vuoron vaihtoa koska autolla alettiin ajamaan pahvia mikä oli vähän jäljessä aikataulusta päivä päättyi klo 14.00
14.02.2014
aamu vuoro väsyneenä töihin tuli nukuttua huonosti mutta onneksi kahvi auttaa lähdin jatkamaan edellisen päivän energiaa ja sain ajettua sen loppuun paikkoja oli 50 ja ne oli lahden keskustassa. paikat olivat helppoja koska muistin suurimman osan paikoista päivä päättyi normaaliin tapaan klo 14.00
13.02.2014
aamu vuoro kiva taas tulla töihin aamulla 07.00 join kahvin ja lähdin ajamaan energiaa paikkoja oli paljon ja aluksi meinasin aina ottaa kaatopaikkaa kun oli tottunut ajamaan yleensä sitä päivä sujui nopeasti ja mallikaasti lopetin ajon klo 13.00 vuoron vaihtoon
10.02.2014
aamuun klo 07.00 paku keikkaa lähdin viemään kaksi roskista renkomäkeen ja mukkulasta hain yhden rikkinäisen. keskustasta hain yhden ylimääräisen pytyn pois ja 10 maissa pidin tauon jonka jälkeen viellä vein pari pyttyä hollolaan jonka jälkeen päivä päättyi klo 14.00
07.02.2014
07.00 hallille sieltä sain tehtäväksi lähteä kohti mukkulaa jossa oli peruspaikat noin 40 paikkaa sen jälkeen lähdin ajamaan hajapaikkoja ympäri lahtea. loppu päivä meni siinä lähdin hallille vuoron vaihtoon klo 13.00 päivä meni normaalisti roskakuskin tapaan.
06.02.2014
Aamulla 7.00 hallille kahvi naamariin ja sieltä kohti Ahtialaa siellä vierähtikin koko päivä , Ahtialassa oli paljon paikkoja suurinmaksi osaksi omakotitaloja noin 80 paikkaa muuten aika perus päivä tänään ei tapahtunnut mitään ihmeellistä joten lopetin sitten yhden jälkeen
03.02.2014
aamu vuoro klo 07.00 tulin hallille ja aloitin työt klo 07.30 lähdin ajamaan kaatopaikkaa
hollolaan päivä meni normaaliin tapaan sain kerättyä noin 60 paikkaa. hallille menin 13.30 vuoron vaihtoon ja kuuntelin muitten juttuja ja huomisen päivän tehtävät kottin lähdin klo 14.00
hollolaan päivä meni normaaliin tapaan sain kerättyä noin 60 paikkaa. hallille menin 13.30 vuoron vaihtoon ja kuuntelin muitten juttuja ja huomisen päivän tehtävät kottin lähdin klo 14.00
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
31.01.2014
Vika päivä töissä tätä perioidia aamu vuoro ja ajoin koko päivän pakua kävin viemässä uusia pyttyjä ja hakemassa pois pyttyjä keltä sopimus oli loppunut pari katostakin kävin putsaamassa ihan hyvä päivä oli päivä loppui 14.00
30.01.2014
taas töitä ja töitä aamu vuoro alkoi 07.00 join kahvia kävelin rappuset alas ja menin autoon katsomaan missä sitä ajetaan tänään starttasin auton ja lähdin ajmaan listaa ajoin 50 paikkaa energiaa kävin kipillä kujalassa ja täytin siirtolomakkeen energia jätteestä kipin jälkeen lähdin kujalasta pois ja menin hallille ja lähdin sen jälkeen kotiin päivä päättyi klo 14.00
29.01.2013
ajoimme tänään pahvin loppuun olimme ahtialassa paikkoja ei ollut paljon joten pääsimme ottamaan rennosti koko päivän oli ihan kiva ajella rauhassa ja ei ollut stressiä ehtiikö tarpeeksi paikkoja päivän aikana kävimme viellä kipillä ennen vuoron vaihtoa jotta seuraava kuski voi ajaa mitä hänen nyt täytyykään menimme hallille jo 13.00 ja lähdimme kottin klo 14.00
28.01.2014
aamu vuoro lähdin ajamaan pahvia aamulla oli aika liukas keli joten joutui ajamaan varovasti pahvia ajoin hollolassa ja kävin yhdessä firmassa missä meni varmaan ainakin tunti kun koko ajan toi pahvia lisää ja lisää muuten oli normaali päivä muitten joukossa päivä päättyi klo 14.00
24.01.2014
aamu vuoro jarkon kaa pakulla aamu päivä taas uusia pyttyjä vietiin jonka jälkeen ajaoimme energiaa loppu päivän päivä meni nopeasti ja hyvin saimme tosi hyvin tyhjennettyä pyttyjä eikä ollut mitään ongelmia ajoimme hallille 13.00 ja olimme siellä hetken kuuntelemassa pomon asioita sen jälkeen lähdimme kotiin ka päivä päättyi klo 14.00
23.01.2014
normaali päivä normaaliin tapaan aamulla töihin sitten ajamaan roskaa kun on ajanut roskat menee kipille kippaamaan roskat ja sen jälkeen jos on aikaa ajaa lisää roskia jonka jälkeen menee hallille vuoron vaihtoon ja pääsee 14.00 sellainen on tavallisen roskakuskin päivä tiivistettynä tälläinen päivä minulla oli tänään ja useinmiten
15.01.2014
aamu vuoro klo 07.00 tulin hallille ja aloitin työt klo 07.30 lähdin ajamaan kaatopaikkaa ja sen jälkeen menin kipille ja sitten ajoin energiaa sain kaatopaikka paikkoja 20 koska ne olivat vikat paikat ja energiaa sain 20 paikkaa ajoin hallille 13.30. ja päivä päättyi 14.00
14.01.2014
taas aamun jarkon kanssa ajamassa kiva päivä oli ajoimme mukkulassa joten saimme hyvin paikkoja koska jarkko tiesi mukkulan niin hyvin kipille loppupäivästtä jonka jälkeen kotiin päivä päättyi normaaliin tapaan klo 14.00
13.01.2014
aamu alkoi klo 07.00 ajoimme kaatopaikkaa päivä meni vähän huonosti ei onnistunut oikeen mikään saimme vain 40 paikkaa mikä on tosi vähän mutta emme saanet huuota siitä vaikka olimme saanneet niin vähän paikkoja päivä loppui 14.00
08.01.2014
aamu vuoro ja vihdoinkin tuli lunta maahan kunnolla olin vähän pettynyt kun tulin suomeen eikä ollut lunta kunnolla aamu alkoi klo07.00 ajoimme kaatopaikkaa jouduimme aamulla menemään heti kipille ja tankkaamaan tankkauksessa kesti jonkun aikaa kun ei tullut kunno löpöä pumpuista kai oli loppumassa
muuten päivä meni normaaliin tapaan ja olimme hallilla klo 14.00
muuten päivä meni normaaliin tapaan ja olimme hallilla klo 14.00
07.01.2014
pitkästä aikaa töihin aamu vuoro kaatopaikkaa ajamaan jarkon kanssa oli sellainen tunne ettei olisi ollut firmassa ikinä töissä ja joutui muistelemaan uudestaan asiat miten ne meni mutta se kävi nopeasti taas oli kiva päästä arkeen taikaisin ja tekemään töitä normaali päivä oli saimme 70 paikkaa päivä loppu 14.00
15.11.2013
taas on odotettu tätät päivää perjantai aamulla pari paku keikkaa ja pestiin vähän pyttyjä halilla jonka jälkeen tyhjensimme hallin edustalla olevat energia pytyt jonka jälkeen lähdimme jatkamaan energia listaa paikkoja saimme 50 koska oli molemmille aika uusia paikkoja mutta se oli kivinta ja haastavinta päivässä päivä loppui 14.00
14.11.2013
jarkon kannsa taas aamuun klo 07.00 ajoimme loput pahvit tänään ajoimme molmet päivästä puolet ja puolet oli ihan kiva päivä vaikka ei kiinostanut yhtään aamulla mutta loppu päivä meni hyvin ehdimme ennen vuoron vaihtumista käydä kipillä päivä loppui klo 14.00
12.11.2013
aamu alkoi paku keikalla haimme vanhat pytyt mukkulasta pois ja veimme sinne myös uusia heppatallille veimme uuden 600 litraisen astian energiaa sen jälkeen ajoimme loppu päivän pahvia hollolassa tänään jouduimme ajamaan aika paljon ja emme saaneet kerättyä pahvia kuin 30 paikkaa mutta saimme kuitenkin vietyä uudet pytyt mikä olivat tärkeä juttu päivä loppui 14.00
11.11.2013
taas uusi viikko aamuun mentiin klo 07.00 joimme kahvit hallilla ja lähdimme vara autolla ajamaan kaatopaikkaa meillä oli helppo omakotitalo alue joten oli helppo ja nopea päivä kävimme viellä kipillä päivän päätteeksi ja menimme palveriin jossa meidän pomo kertoi kaiken laista asiaa tulevasta viikosta ja uusista asioista palverin jälkeen saimme lähteä kotiin päivä päättyi klo14.00
08.11.2013
perjantai jes ajoimme tänään energiaa paikkoja saatiin 80 kpl enimmäkseen roskakatoksia päivä meni moitteetta ja normaalisti ei ollut kiirettä ja ehdimme pitää hyvin tauot molemmat ajoivat puolet ja puolet kävimme kipillä päivän päätteeksi siellä jouduimme täyttämään paperit energia jätteest siirtokirja sen jälkee lähdimme hallille ja saimme lähteä aikaisemmin kun olimme tehneet eilen pidempään
07.11.2013
aamu vuoro tänään ajoimme paperia oli kivaa vaihtelua ajaa jotain muutakin kuin kaatopaikkaa aamu alkoi paku keikalla kävimme vaihtamassa pari uutta pyttyä sen jälkeen aloimme keräämään paperia kun olimme käyneet kipillä saimme erikois tehtävä jouduimme siivoomaan roskakatoksen joka oli ihan täynä siinä se loppu päivä meni päivä alkoi 07.00 ja loppui 15.00
06.11.2013
jarkon kanssa taas aloimme ajamaan kahdestaan vara autoa kunnolla ajoimme niitä listoja mitkä oli jäljessä tai muuten tarvitsivat apua ajoimme tänään kaatopaikkaa jarkko ajoi aamupäivän ja minä loppu päivän saimme 100 paikkaa omakotitaloja saimme hyvin helposti 4 paikkaa samaan aikaan kun molemmat hakivat toiselta puolelta tieltä kaksi pyttyä päivä päättyi normaaliin tapaan klo 14.00
05.11.2013
lasi listan jatkuminen jarkon kanssa aamuun tulimme 07.00 ja lähdimme siitä abclle renkomäkeen siellä meita kohtasi 4. 600 litraista asitaa jotka oli ihan täynnä laisa jouduimme kippaamaan pytyt lastaus laiturilta joten jouduimme käsin kaatamaan pytyt joka oli aika vaarallista mutta ei käynyt onneksi mitään muuten päivä meni normaaliin tapaan emme käyneet kipillä koska emme olleet aikasemmin käyneet joten joku kuka oli käynyt kävi tyhentämässä auton päivä loppu 14.00
04.11.2013
aamu vuoro ja aloin ajamaan jarkon kanssa lasi listaa oli hyvä juttu että pääsin jarkon kanssa ajamaan oli auttoi paljon kun toinen opasti ja katsoi karttaa minne mennä ja toinen taas ajoi. ajoimme päivästä puolet ja puolet ja siinä rupatellessa ja töitä tehdessä aika riensi niin paljon että olimme vähäsen myöhässä vuoron vaihdosta paikko ja saatiin 50 paikkoja oli joka paikassa ja lasi pytyjä oli huono tyhjentää kun sirpaleita lensi ja kuului kauhea ääni kun kippassi pyttyjä päivä loppu 14.00
30.10.2013
iltaan ei kyllä yhtään huvittanut mutta pakkohan se oli mennä mettallia ajoin toisen kuskin kanssa puokkiin samanlailla meni kuin eilen mutta jouduimme kippaamaan ne vipuselle kun olimme menossa kipille emme ensiksi meinannut päästä sisään porteista ja sen jälkeen vaaka temppuili jonka jälkeen etsimme varmaan puol tuntia paikaa johon sai kipattua autot vihdoinki kun olimme saaneet kipattua autot lähdimme viellä auttamaan kaatopaikka listaa jonka jälkeen menimme hallille ja ilta loppuikin siihen klo 22.00
29.10.2013
Aamu metallia lähdin keräämään jota oli ympäri lahtea ja hollolaa metallia oli kiva ajaa koska siinä ei ollut niin kova kiire ja ne oli myös helppo tyhjentää koska ne oli pienissä pytyissä ainoa miinus oli ahtaat paikat ja joskus joutui jättämään auton katukäytävälle kun ei mahtunut sisä pihaan paikkoja sain 40 päivä loppui klo 14.00 ja sain tietoon että joudun iltaan huomenna
28.10.2013
Aamu sain tehtäväkseni ajaa koko päivä pakulla ja tehtävä listaan kuului pyttyjen vaihto, uusia pyttyjä uusiin paikkoihin, jostakin vanhat pois, roskiskatosten ylimääräisten roskien putsaus, aluksi ennen lähtöä putsasin pari käytettyä pyttyä ja laitoin niihin uudet tarrat paikkoja oli ympäri lahtea sain melkein koko listan hoidettua jä vain pari helppoa paikkaa. oli ihan kiva välillä ajella pakulla ja tehdä vähän erinlaisia töitä
25.10.2013
pääsin aamuun auttamaan toista kuskia ajoimme kaatopaikkaa hollolassa jossa oli monta firmaa firmat oli pakko saada sinä päivänä koska sieltä tulee nopeasti valitusta täysistä pytyistä koko päivä meni hollolassa mutta saimme jokaisen tärkeän paikan ehdimme viellä kipille ennenkuin vuoron vaihto oli päivä päättyi klo 14.00
24.10.2013
Ilta lähdin ajamaan mukkulaa menin ihan hyvin vaikka olikin ahtaita paikkoja jonne joutui peruuttamaan mutta selvisin ihan hyvin siitä. ajoin kaatopaikkaa ´kello 19.30 menin kujalaan kipille ja sen jälkeen viellä pari paikkaa ahtialasta paikkoja sain 60 työt loppu klo 22.00
23.10.2013
Iltavuoro yksin taas ajamassa iltavuoro alkoi 14.00 lähidin heti tankkaamaan ja sitten kipille josta menin nastolaan ja uuteenkylään keräämään kaatopaikkaa. tiesin joitakin paikkoja joka helpotti reitin suunittelua ja nopeutti työtä tauko oli hyvä pitää kotona. paikkoja sain 60 eikä mitään ihmeelistä ollut ihan perus päivä halille tulin jo 21.30
22.10.2013
iltavuoro tänään jouduin menemään toisen kuskin kyytiin koska hän oli jäljessä listaa ajoimme energiajätettä aika moni paikka oli roskakatoksia jossai oli monta astiaa joten kesti aika pitkää tyhentää yksi katos joten kaksi työntekijää oli parmepi paikkoja saatin 80 joka oli ihan hyvä muuten ilta eteni normaaliin tapaan sai pomppia aika paljon koko ajan autosta pois päivä loppui klo 22.00
21.10.2013
Iltavuoro ja yksin ajmassa kaatopaikka listaa oli jännä lähteä pimeällä ajamaan ja aika haastavaa kun en tiennyt paikkoja ja oli vaike havaita talon numerot pimeässä. peruuttaminenkin oli vaikeaa kun ei nähnyt hyvin taakse. sain 50 paikkaa johon olin ihan tyytyväinen kävin kipillä kujalassa ja laitoin auton valmiiksi seuraavan päivän työntekijää varten ilta loppui klo 22.00
18.10.2013
perjantai jatkoin pahvin ajamista mikä oli ihan kivaa ei ollut kiire ja oli paljon hajapaikkoja joten pääsi ajamaan suurimmaksi osaksi sain ajettua pahvit jonka jälkeen minun piti mennä tyhjentämään ne hennalaan johon pahvi tyhjennetään. en ollut ennenkäynnyt siellä joten jouduin menemään hallin kautta ja ottamaan antin mukaan joka näytti miten siellä asiat toimii taas tuli hyvää tietoa ja uutta asiaa päivä päättyi klo 14.00
17.10.2013
tulin kuudeksi töihin ja viemme heti aamusta pari pyttyä pakulla pariin uuteen osoitteeseen jonka jälkeen pääsin taas ajamaan yksin pahvia mikä oli jäännyt jälkeen. sitä ennen kuitenkin jouduin käymääm kipillä tyhjentämässä auton jotta sinne voisi pahvia kerätä. pahvia oli helppo keräillä jokaisessa paikassa oli vain yksi pytty ja ne olivat kevyitä paikkoja en saanut paljoon koska en tunne lahden seutua hyvin mutta sain harjoteltua auton käsittelyä tosi hyvin koska oli pari paikkaa minne joutui peruuttamaan.
16.10.2013
Aamu alkoi klo 07.00 olin taas yksin ja pääsin ajamaan mukkulaan omakotitaloja. päivä oli helppo paikat oli vierekkäin ja pieniä pyttyjä joten pystyi kaksikin paikkaa tyhjentää samaan aikaan mikä säästi taas aikaa oli ihan kiva taas päästä ajamaan ja saada kokemusta paikkoja sain 100 ja pomo oli tyytyväinen työhöni ja oli muutenkin hyvä fiilis kun sai tehtyä hyvin työn päivä päärryi klo 14.00
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
15.10.2013
Aamulla kuuteen töihin jossa sain kuulla että yksi kuski oli tullut kipeäksi jolla oli ajamatta nastola alue joten sanoin että tiedän sieltä jotakin paikkoja että voisin ajaa sen. joten pomo kysyi olisinko valmis ajamaan sanoin että koitan parhaani ja koitan tyhentää niin monta kuin ehdin. sitten pääsin näyttämään mitä osaan joten lähdin kojti nastolaa. aika varovaisesti päivä meni totutellassa autoon ja olihan se ihan erinlaista tehdä yksin ja miettä miten järkevästi ajan listan. onneksi paikkoja ei ollut pajoa ja ne olivat helppoja omakoti taloja ja pari firmaa joten selviydyin hyvin rikomatta mitään ja hengissä hallille
14.10.2013
Aamuvuoro väsyneenä töihin ei ollut hyvä juttu mutta virkisty kun tyhjensimme aamulla hallin kaikki kaatopaikka pytyt jonka jälkeen menimme kipille ja pääsimme aloittamaan kaatopaikka listaa päivä meni hyvin ja ongelmitta aikakin meni nopeammin kuin iltavuorossa ja oli kivempi tietää että pääse kahdelta eikä 22.00 saimme taas 100 paikka mikä on normaali määrä vuorossa ei muuten ollut ihmeempi päivä. päivä loppui normaaliin tapaan vuoron vaihtoon ja kotiin pääsin klo 14.00
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)